Suomen lentokoneasentajat ja -mekaanikot SLAM ry

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Etusivu

Rikkooko irtisanomislaki Suomen Perustuslakia? (edit.)

Sähköposti Tulosta PDF

Ammattiyhdistys SLAM ry:n edustajan ominaisuudessa olen muiden työntekijäyhdistysten ja keskusjärjestön edustajien ohella seurannut epäuskoisena hallituksen tragikoomisiakin irtiottoja eduskunnan kosiskeluineen saadakseen  väkisinkin runnottua läpi kuolleeena syntyneen irtisanomislakinsa. Hallitukselle ei riitä se, että he tallaavat raskaasti työntekijöiden etujärjestöjen varpaille lähtiessään sooloilemaan "työllisyysratkaisuja" perinteisen neuvottelutien kolmikannasta täysin vieraantuneena. Sen työnantajaosapuolet ovat toistaiseksi osanneet pitää matalampaa profiilia antaessaan heidänkin intressejään ajavan hallituksen hoitaa likaisen työn. Toisaalta myöskin EK haluaa romuttaa nykyisen järjestelmän irrottautumalla TUPO-sopimisesta. Tällaisessa tilanteessa ammattiyhdistykset nousevat arvoon arvaamattomaan, jottei työntekijöiden "edunvalvonta" luisu täysin hallituksen ja työnantajaosapuolten hallintaan työttömyyskassoineen. Osapuolista AY-liikkeitä on toisaalta syytetty suoraan Demareiden pussiin pelaamisesta poliittisilla lakoillaan. Tällainen vastakkainasettelu on sinänsä täysin naurettavaa, sillä aivan taatusti jokainen suomalainen osaa aivan taatusti ajatella ihan omilla aivoillaan mennessään seuraavan kerran äänestyskoppiin. SDP:ltä on muutenkin kerrassaan nerokas vaalivaltti luvata vesittää nykyisen hallituksen toimia, jos/kun he pääsevät seuraavaksi hallituksen (pääministeri)puolueeksi. Näin on menestyksekkäästi toimittu muuallakin maailmassa paljon alempiarvoistenkin asioiden ajamiseksi. Jälleen kerran istuva hallitus sortui aliarvioimaan äänestäjiään ja heidän poliittista muistiaan. Moiset toistuvat polttomerkkauksethan alkavat terveellä tavalla vaikuttaa jo kannattajalukuihinkin ja siitä on naurettavaa syyttää AY-liikkeitä

.

Toinen ongelma Sipilän hallitukselle näyttää olevan Suomen Perustuslaki. Se on juhlallisesta nimestään huolimatta muuhun lakikirjallisuuteen verrattuna erittäin selkokielistä ja helposti luettavaa aivan tavalliselle maallikollekin. Perustuslain Perusoikeuksien 6 §:Yhdenvertaisuus, turvaa sen, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Tämän kuuluu ilman muuta tarkoittaa myöskin sitä, että jos ollaan valmistelemassa "irtisanomislakia", joka saattaa ihmiset eriarvoiseen asemaan työpaikan koon/väkiluvun perusteella, niin silloin ko. "laki" rikkoo perustuslain 6 §:ää. Vain aniharvat työntekijät ovat olleet tai ovat lain mahdollisen voimaantulon jälkeen sellaisessa asemassa, että voivat vaikuttaa työpaikkansa kokoon. Laki siis eriarvoistaa työntekijät sellaisen seikan perusteella, johon he eivät itse voi vaikuttaa. Millainen on kansalaisia eriarvoistava laki Perustuslain näkökulmasta? Eriarvoistava rtisanomislaki on ajatuksenakin niin absurdi, että Perustuslaissakaan ei ole osattu ottaa kantaa siihen. Muutenhan Perustuslaissa olisi myöskin maininta mm. uskontoon ja mielipiteeseen perustuvan syrjinnän kieltämisen ohella myöskin syrjintäkielto työpaikan koon perusteella. Millon hallitus keksii kurittaa esim. pienemmillä autoilla ajavia saman logiikan mukaisesti?
Pienemmissä yrityksissä ei koskaan ennestäänkään ole ollut mitään ongelmia irtisanoa työntekijöitä hyvinkin ketterästi ja täysin tuotannollis-taloudellisin perustein -kokemusta on jopa allekirjoittaneellakin. Lisäksi työsopimuksilla voidaan paikallisestikin sopia seuraamuksista, jotka työntekijöiden itsensä aiheuttamat hölmöilyt kuten rattijuopumukset ajokorttia vaativassa työssä voidaan sanktioida. Myöskin pakkolomat on keksitty tällaisiin tapauksiin ja joissakin firmoissa jopa YT-neuvottelut voivat olla osana aktiivista henkilöstönhallintapolitiikkaa, mikä pätee myöskin TES-neuvottelujen jouduttamiseen mahdollisimman pienillä palkkakustannusten nousulla. Jos laki tulisi voimaan, niin alettaisiinko seuraavaksi isompia firmoja pilkkoa pienemmiksi "tytäryrityksiksi/osastoiksi", jotta ne saisi uuden lain piiriin?
Työntekijäosapuolien etujärjestöt ovat tehneet todellisen ryhtiliikkeen ja antaneet irtisanomislaille täystyrmäyksen täysin tarpeettomana, vastakkainasettelevana ja eriarvoistavana kyhäelmänä, joka ei edes ajaisi sen väitettyä tarkoitusta, Hallitus tietää sen ja juuri sen takia kolmikantaiseen neuvotteluun ei edes ryhdytä vaan hallitus lähtee seurauksista välittämättä itse suhmuroimaan "lakia" läpi perustuslaista ja työelämän asiantuntijoista vieraantuneena. Olen itsekin sitä mieltä, että insinööri on yhtä hyvä pääministerinä kuin pääministeri on insinöörinä. Lisäksi Perustuslain Perusoikeuksien 18 §:ssä: Oikeus työhön ja elinkeinovapaus, sanotaan mm. seuraavaa: "Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta,... Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä". Hallitus ei todellakaan suojele työvoimaa eriarvoistamalla heitä työpaikkansa koon perusteella ja irtisanomisiin on jo ennestään olemassa lakeihin perustuvat syyt.
Lopuksi Perustuslain Perusoikeuksien 106 §: Perustuslain etusija: "Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle."
Irtisanomislain laatijat kannattaa siis haastaa oikeuteen.

 

Jari Tiainen, SLAM ry, Hallituksen vt. puheenjohtaja
Viimeksi päivitetty 05.11.2018 19:31  

Liittyneet

38 Yhteensä
Kävijälaskuri [+/-]
Tänään:
Eilen:
Toissapäivänä:
41
54
82

-28

Yhteensä
Alkaen... 17.12.2008 216 758