Suomen lentokoneasentajat ja -mekaanikot SLAM ry

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Suomen lentokoneasentajat ja -mekaanikot SLAM ry

IAU = Ilmaiseksi Alalle Uhrautuneet?

Sähköposti Tulosta PDF

IAU:n "jäsenistönsä edunvalvonta" on saanut jo farssin piirteitä, kun lukee uutisointia sen tukitoimista Norwegiania koskien. Jostakin käsittämättömästä syystä heillä tuntuu riittävän energiaa näperrellä lakontapaisia ulkomaalaisten lentoyhtiöiden työntekijöiden tukemiseksi, vaikka kotipesäkin on heidän jäljiltään siivoamatta Suomessa! Läheskään kaikki irtisanotutkaan Finnairin tekniikkalaiset eivät ole unohtaneet sitä tosiasiaa, että SAK:n alayhdistyksen IAU:n Juhani Haapasaari ja Reijo Hautamäki menivät allekirjoittamaan tekniikkalaisia yksinomaan riistäneen ja edelleen julkisuudelta salatun "vakautussopimuksen" aiesopimuksen ja sen kirjallisesti väitetyn"liittämisen" yleissitovan Työehtosopimuksemme "täydennykseksi". Aiemmasta artikkelistani jokainen voi käydä lukemassa 20-kohtaisen perustelun turvin, ettei "vakautussopimuksella" ole mitään tekemistä TES:sin kanssa, sillä palkattomuudellaan se täyttää jopa pakkotyön ttunnusmerkit. Vastaaja eli finnair on hakenut "sopimukselle" jopa 10 vuoden salausta liikesalaisuuksiin vedoten ja laiminlyönyt täysin sen julkaisun ja esilläpidon työpaikoilla! Työehtosopimukset ovat kuitenkin TÄYSIN julkisia asiakirjoja. Keskusjärjestö SAK:ssakaan ei kuitenkaan tiedetä eikä ilmeisesti halutakaan tietää mitään "vakautussopimuksesta", sillä sen sisältö rikkoo törkeällä tavalla perustuslaista alkaen niinikään pakottavaa työlainsäädäntöä sekä ihmisoikeussopimuksia täyttäen jopa useampienkin rikosnimikkeiden tunnusmerkistön. Myöskin harmaan talouden tunnusmerkistöt täyttyvät yksiselitteisesti.

SLAM ry:n aloittamassa oikeudenhaussa (IAU:laistenkin hyväksi sen kyvyttömän johdon seistessä tumput suorina!) hidasteeksi on muodostunut se, että Suomessa vallitseva rakenteellinen korruptio on päässyt pesiytymään Suomen hallintoelimiin ja jopa oikeuslaitokseen, jolloin tietyt kuppikunnat ja uskonlahkon jäsenet tukevat toisiaan jopa oikeudenmukaisuusperiaatteet ja tasa-arvoisuuden kyseenalaistamalla, kun edesvastuuseen onkin joutumassa riittävän suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja. Valtion "omistajaohjauksessa" olevassa pörssiyhtiössä, Finnairissa ei olisi ikinä pitänyt päästää tapahtumaan mitään "vakautussopimuksia". Se oli ennen Tekniikan massairtisanomisia jo alunpitäen petostarkoituksessa solmittu salakähmäinen ja EU:n kansainvälisen kilpailutilanteenkin vääristävä sopimus, joka tiukasta kontrollista huolimatta SLAM ry:n ansiosta karkasi Tekniikan hallinnasta vetäen siihen konserninkin virallisesti (Ville Iho/45 Minuuttia-ohjelma) mukaan. Kimmo Soini ja Mika Vehviläinen saivat usean muun johtajan lisäksi lähteä Finnairin palveluksesta ennen loistavaa tilinpäätöstä (Tekniikkaa myymällä), mutta vahinko oli jo tapahtunut. Tekniikkaa ja Konsernia syyllistävät petosepäilyt on toteennäytettävissä jo pelkästään sillä, että "vakautussopimuksesta" ei näy minkäänlaista rasite- tai takaisinmaksuvarauksia kummankaan kirjanpidossa. Finnair on siis joko salaamalla tai myöntämällä joka tapauksessa edesvastuussa maksuvelvoitteidensa laiminlyönnistä! Janne Tarvainenkin meni valalla väittämään käräjäoikeuden äänitallenteelle takaisinmaksun perustuvan AINOASTAAN Tekniikan tulokseen. Kuitenkin "vakautussopimuksen" edelleen salatun "bonusmallinkin" lisäksi Finnairia velvoittavat takaisinmaksuperusteet on kuvattu myöskin kaikille sähköisesti jaetuissa "soveltamisohjeissa", jotka "confidental"-höysteistään huolimatta ovat täysin julkisia asiakirjoja (löytyy aiemmat artikkelit)! "V-sopimuksenhan" väitettiin kirjallisestikin olevan TES:simme osa, jotka ovat siis julkisia asiakirjoja! "V-sopimusksen" soveltaminenkin täyttää harmaan talouden ohella myöskin kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön, joka kiinnostanee verohallintoa yksipuolisten palkanpimitysten kirjausnimikkeiden osalta.

IAU "ovelasti" jätti "vakautussopimuksen seurannan ja jälkihoidon alayhdistykselleen ITA:lle jonka luotsi, Jukka Korhonenkaan ei ole todellisuudessa tehnyt YHTÄÄN MITÄÄN jokaiselle petetylle kuuluvan "henkilökohtaisen säästösumman" takaisin saamiseksi. Toisaalta on hän yrittänyt johtaa ainakin yhtä sitkeätä asianomistajaa harhaan meilaamalla hänen kyselyihinsä Tekniikasta häipyneen Jaakko Schidtin petoksenomaisen väitöskirjelmän, jota ei ole edes julkaistu (löytyy aiemmat artikkelit)!! Käsittämättömintä tässä on kuitenkin se, että herrat Hautamäki ja Haapasaari eivät ITSE ole tehneet hyväksymänsä sopimuksen jälkihoidossa ja kalliita jäsenmaksujaan maksavien jäsentensä edunvalvonnassa tuon taivaallista, vaikka toisen sopijaosapuolen petollisuus on täysin selkeästi osoitettavissa useammallakin tavalla!! Esimerkiksi Tekniikan v. 2012 tulos oli huimasti voitollinen sen omaisuutta myymällä (alasajo alkanut), mutta voitot kirjattiin "ovelasti" emoyhtiön tulokseen, joka "bonusmallin"/soveltamisohjeiden osoittamana on kuitenkin yhtälailla maksuvelvollinen!! Tätä tosiseikkaa Finnair yrittää pantata dokumentteja oikeudelta salaamalla ja Tarvaisen "todistelulla". Pitääkö Haapasaarelle ja Hautamäelle rautalangasta vääntämällä osoittaa, että heillä on oma "vakautussopimus"kappaleensa sekä muu dokumentaatio, jolla osoittaa vastaajan petollisuus vaikkapa alkajaiseksi halvemmassa Työtuomioistuimessa. Veikkaan, että pian IAU:n jäsenistö on niin kyllästynyt ja kaikonnut sen "edunvalvonnan" piiristä, että kassakirstun pohja alkaa jo häämöttää. Sen takia jäljellejääneen jäsenistön huomio pitää viedä jonninjoutavaan henkseleiden paukutteluun Norwegianin suuntaan -muiden firmojen työntekijöiden hyväks!! Ikäänkuin mukamas oikeasti tehtäisiin jotakin ja oltaisiin aktiivisia! Luokatonta näpertelyä! Kuvitteletteko, että joskus tulevaisuudessa Norwegianin lentäjät ja muu väki on Norjassa ryhtymässä sikäläiseen tukilakkoon IAU:laisten hyväksi?!!

Onhan se nöyryyttävää tunnustaa tässä kansainvälisenkin luokan emämunauksessa, että nyt on tullut mokattua todella raskaasti ja ammattiliittoa juäsenineen on viety kuin pässiä lahtipenkkiin. Luulisi "vakautussopimuksesta" työntekijäpuolelta vastuussa olevilla olevan kuitenkin sen verran munaa, että hoitavat aiheuttamansa tilanteen loppuun saakka vaikka olisivat kuinka petollisen vastapuolen riepoteltavana ja uhkailtavana. Jos mitään ei tee, niin mikään ei paranekaan. Jos pirulle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden! Sen ovat huomanneet myöskin matkustamohenkilökunta laittomiksi epäiltävine palkka-aleineen, josta on viime päivinä uutisoitu. Heille kuitenkin maksettiin edes JOTAKIN, mekaanikoille EI MITÄÄN. Ennen orjatkin saivat työstänä edes ruoan! Lopettakaa siis jo VIHDOINKIN saamaton hölmöily ja TEHKÄÄ jotakin, jotta edes jonkinlainen uskottavuus säilyisi! Niin SLAM ry:kin tekee paikatessaan laiminlyöntejänne!

Jari Tiainen

SLAM ry. Hallituksen varapj.

Viimeksi päivitetty 31.03.2015 10:15
 

Finnairin korvausvastuista

Sähköposti Tulosta PDF

Mediassa on viime maanantaista lähtien laajasti uutisoitu Finnairin korvausvelvollisuudesta asiakas T. Nurmisen voitokkaassa Hovioikeuskäsittelystä Helsingissä. Olen itse luottamuksellisesti ja vuorovaikutteisesti perehtynyt Nurmisen koko kannemateriaaliin ollen läsnä myöskin Hovioikeuden pääkäsittelyssä. Pääuutisten mukaan muutkaan lentoyhtiöt eivät juurikaan mainosta asiakkailleen heidän oikeudestaan maksujen palautuksiin ja korvauksiin. Finnairin tapauksen tekee kuitenkin erittäin arveluttavaksi se, että tässä tapauksessa valistunut Asiakas on ollut tietoinen oikeuksistaan ja on ollut jo v.2009 lähtien täysin perustellusti hakemassa korvausiaan Yhtiöltä, mutta se on kieltäytynyt! On ollut vain Asiakkaan eli yhtiön tosiasiallisen palkanmaksajan sitkeyden, erittäin paljon omaa aikaa vievän pohjatyön ja taloudellisen tilanteen ansiota, että oikeus pääsi viimeinkin Hovissa toteutumaan hänen osaltaan! Vastaaja on jo vuosia kaikin käytettävissä olevin keinoin yrittänyt viivyttää ja vääristellä Kantajan oikeudenhaun kulkua käyttämällä siihen kalliita, aggressiivisia asianajajia ja todistajia yrittäen heidän turvin vääntää mitättömistäkin sivuseikoista (jäljempänä lisää) asiaa huomion viemiseksi sivuraiteille. Kantajan jo vuosia keräämä jämerä todistusaineisto ja yksi loistava asianajaja tekivät nämä turhauttavat venkoilut lopultakin tyhjiksi! Oikeudenkäyntikulutkin olivat nousseet uuvuttavan taistelun jälkeen jo lähemmäksi 50 000€:a! tämä on ollut vastaajan normaalia toimintaa yksittäisten kantajien eliminoimiseksi, mutta siitä huolimatta vastaavanlaisia kanteita on ollut ja tulee olemaankin vireillä muitakin! Nurmisen jutulla on aikajanallisesti ja käsittelynkin kannalta yllättävän paljon yhtäläisyyksiä SLAM ry:n nostattaman "vakautussopimus"kanteen kanssa, joka on tulossa niinikään Hovioikeuskäsittelyyn piakkoin. Nurmisella oli kuitenkin erittäin hyvän lakimiehen lisäksi näyttönään mm. Ilmailuviranomaisen (TRAFI) Air Safety Report:teja (ASR) tutkivan viranomaisen lausunto sekä "vikaantuneen" (???) ulosvirtausventtiilin valmistajan/korjaamon raportti itse venttiilistä ja kuvaus laitteen yleisestä luotettavuudesta.

Vian vähäpätöisyyden takia Ilmailuviranomainen ei edes tehnyt ko .Boeing 757-200:n "vikaantuneen" ulosvirtausventtiilin johdosta oma-aloitteista tutkintaa vaan se luokiteltiin aivan tavallisena ja hallittavana teknisenä vikana, johon viranomaisen ei tarvitse edes puuttua. Tutkintapyynnön valvovalle viranomaiselle esitti Nurminen ja tapaus tutkittiin sekä Oikeudessa todisteltiin vasta sen jälkeen. Helsingistä lähtiessä konehan joutui palaamaan rullausvaiheessa takaisin gatelle ulosvirtausventtiilin molempien primääristen, automaattisten paineensäätöjärjestelmien antaessa vikaindikaation (CAB PRESS 1 + 2) lentäjille. Gatella trouble shootingin jälkeen  vikaa ei kuitenkaan saatu enää uudestaan näkyviin, eli kone oli käytännössä lentokelpoinen! Tätä tukee myöskin  laitteen korjaamon raportti, jossa sanottiin, että primääristen AC-moottoreiden laakerit olivat "rough" eli niissä oli todettu vain karkeutta/kuluneisuutta, joten huoltoteknisesti molemmat kannatti vaihtaa samalla kertaa. Raportissa ei kuitenkaan mainittu, että venttiili olisi ollut toimintakyvytön AC-moottoreiden tai totaalisen rikkoutumisen takia. Lisäksi venttiilissä on varajärjestelmänä suoraan akkukiskolta jännitteensä saava, ohjaamosta manuaalisesti ohjattava DC-moottori eli venttiili on sähköiseltä toiminnaltaan kolminkertaisesti varmistettu!
Paineistuksen ko. ulosvirtausventtiilimalli on valmistajankin seurannan perusteella osoittautunut erittäin luotettavaksi ja kestäväksi laitteeksi jo vuosikymmeniä jatkuneiden käyttökokemusten perusteella, vailla mitään "lastentauteja". Totaaliseen toimimattomuuteen johtaneita vikoja ei ole koskaan aiemmin millään operaattorilla esiintynyt johtuen tämän tärkeän laitteen ns. fail safe-suunnittelusta. Huoltoteknisen kunnonvalvonnan kannalta ulosvirtausventtiili on ns. OC-(On Condition)laite. Kuitenkin kapteenin pyynnöstä venttiili haluttiin vaihdettavaksi ennen lentoa Dubaihin perusteena se, että lento tapahtuu vuoriston yli. Alpit ovat Euroopan nuorin ja korkein vuoripoimuttuma, mutta senkin korkeimmat huiput yltävät vain n. 4000:n m:iin. Jos ulosvirtausventtiili olisikin vastoin kaikkea todennäköisyyttä vikaantunut siten, ettei kumpaakaan AC-moottoria olisi voinut käyttää, niin jäljellä olisi ollut vielä manuaalikäyttöinen DC-moottori. Jos sekin olisi jostakin käsittämättömästä syystä rikkoutunut, niin se ei tarkoita sitä, että venttiili aukeaa holtittomasti leväälleen aiheuttaen matkustamon ilmanpaineen vuotamisen lopulta ympäröivän ilmanpaineen tasalle. Jos ulosvirtausventtiili totaalisestikin vikaantuisi, niin se tarkoittaisi ainoastaan venttiilin jäämistä senhetkiseen asentoon. Siitä pitää huolen planeettapyörästöllä toteutettu alennusvaihteisto, joka suurella välityssuhteella estää itse venttiilin läppää kääntämästä moottoreita hammaspyörien välityksellä. Tämä on tietenkin huomioitu jo suunnittelussakin. Lisäksi ko. lentokonetyypissä on vieläpä täysin erilliset venttiilit, jotka itsenäisesti toimivat matkustamon liiallisesssa yli- tai alipainetilanteessa. 4000:ssa metrissä voisi kuitenkin tässä äärimmäisen epätodellisessa tilanteessa lentää vallan mainiosti. Olen itsekin kiivennyt turhia läähättämättä lähes 3000 m korkealle vuorelle ja ilmailumme pioneerit ovat käyneet avo-ohjaamoisella 2-tasolla jopa 6000:ssa metrissä ilman lisähappea!
Finnair kuitenkin marssitti Hovioikeudenkin istuntoa viivyttämään "mielipiteenesittäjätodistajaksi" lentäjän, joka ei ollut edes kyseisen lennon kapteeni koneen tyypityksestä puhumattakaan. Kapteeni viivytti oikeuden kulkua maalailemalla kauhuskenarioita, mitä tapahtuisi, JOS ulosvirtausventtiili jostakin käsittämättömästä syystä levähtäisi auki kesken lennon. Tällä tulevaisuuteen suuntautuneella ja erittäin epätodennäköisellä skenaariolla ei ollut mitään tekemistä itse Nurmisen tapauksen kanssa. Lisäksi kyseiselle kapteenille tiedoksi: ulosvirtausventtiilin voi vaihtaa matkustajat kyydissäkin koneen ollessa sen oman APU-voimalaitteenkin sähköistämä, valaisema ja ilmastoima. Jos esim matkustajasillan kohdalla olevaa ovea pitää auki, niin matkustamoon ei missään tilanteessa pääse muodostumaan ylipainettakaan. Matkustajien ei siis tarvitsisi venttiilin vaihdon aikana kyhjöttää pimeässä ja kylmässä, kuten kapteeni väitti. Irroitettavat laitteet voidaan eristää muusta sähköverkostosta avaamalla niiden lämpölaukaisimet ilman että koko sähköjärjestelmää tarvitsee pimentää (blackout). Tällaisella pohjalla oli siis Finnairin "todistelu" mukaanlukien tapaukseen  liittyvä "force majeure"-väite, millä vastaaja yritti luistaa korvausvastuustaan. Ulosvirtausventtiili oli mukamas vikaantunut niin HARVINAISELLA tavalla, että se täytti force majeure eli operaattorista riippumattoman ylivoimaisen haitan tunnusmerkistön. Vastaaja väitti näin vaikka venttiilin huollon suorittaneen ulkomaalaisen  korjaamon huoltoraportti ja valmistaja eivät tukeneet tätä väitettä. Finnairin tekniikalla ei itsellään ollut mitään asiaa mennä avaamaan ja tutkimaan venttiiliä väitteidensä tueksi. lisäksi tapahtumiin liittyvää kirjallista dokumentaatiota pimitettiin kantajalta -aivan samalla tavoin kuin "bonusmalliakin" omaan vakautussopimusriitautukseemme liittyen. Vastaajallehan olisi tullut täysillä takkiin, jos he olisivat joutuneet esittämään "bonusmallin" itse KO:n pääkäsittelyssä, koska pelkästään sillä kyetään osoittamaan törkeän petoksen tapahtuneen. "Bonusmallia" vastaaja ei enää kykene muuttamaan mieleisekseen, koska sen sisältö ja vastaajat, FTE/Konserni on mainittu "bonusmallin" lisäksi myös kaikille tekniikkalaisille = asianomistajille meilatussa virallisessa soveltamisohjeessakin. Se ei todellakaan ole "CONFIDENTAL", koska kyseessä on väitetty työehtosopimuksen täydennys ja TES:sit ovat JULKISIA asiakirjoja!!
Allekirjoittanutta ihmetyttää myöskin se käsittämättömän lyhyt aika, n. 1½ tuntia, jolla ulosvirtausventtiili vaihdettiin. Kun kone tuli vikailmaisun jälkeen putkelle, niin siihen tehtiin NCC:n toimesta TS (Trouble Shooting) vian paikallistamiseksi. Vika ei kuitenkaan enää uusinut. Tämän jälkeen on kuitenkin päädytty venttiilin (eikä Cabin Pressure Controllerin) vaihtoon vaikka ei oltukaan ylittämässä mitään Himalayan vuoristoa, vaan "kaiken varalta". Sen jälkeen on pitänyt tutkia löytyykö varalaitepalvelusta uutta venttiiliä sen tilaamiseksi ja toimittamiseksi koneelle. Ulkopuolinen ramp-toiminta on muilta kiireiltään pitänyt tilata ajamaan "hihnakuljetin" takaruuman luukulle ja tyhjentämään ruuma luukusta takaosaan asti matkustajien laukuista takaisin matkatavarakärryihin. Ulosvirtausventtiilihän sijaitsee 757:ssa L4-oven alapuolella ja se on vaihdettava sisältä käsin. Tämän jälkeen on pitänyt repiä lasikuituiset suojateipit ruuman seinäpanelista venttiilin kohdalta ja ruuvata kiinnitysruuvit pois panelin poistamiseksi tieltä. Vasta tämän jälkeen on päästy käsiksi itse venttiiliin sen irroittamiseksi sähköisesti ja mekaanisesti koneen kylkirakenteesta. Sen jälkeen on seurannut uuden venttiilin asennus vastinpintojen kittaamisineeen sekä toimintakokeiluineen ajamalla venttiiliä äärilaidasta toiseen eri sähköjärjestelmillä sekä mahdollinen mekaaninen välyssäätö. Loppu on tapahtunut päinvastaisessa järjestyksessä ruuvaamalla seinälevy takaisin paikalleen unohtamatta lasikuituteippauksiakaan, sillä ne toimivat tiivisteinä palo-osastoidussa ruumassa. Ramp-toiminta on taas pitänyt kutsua paikalle lastaamaan laukut takaisin ruumaan ja sulkemaan luukun! Valmista tuli kun vielä lokikirjaankin on kirjattu ja hyväksytetty tarvittavat korjaustoimenpiteet vastaukseksi kapteenin kirjoittamaan vikaan. Jos homma on todellisuudessakin hoidettu näin ja tässä ajassa, niin haluan esittää vilpittömät onnitteluni ennätysnopeasta vaihdosta työn suorittajille, keitä he sitten lienevätkään.
Ulosvirtauventtiilin vikaantumisen väitetty force majeure-status oli naurettava! Jos jokin laite vikaantuu, niin se on vaihdettava siitä aiheutuvine viivytyksineen ja sillä siisti! Ei matkustajia kiinnosta selitykset MITEN jokin laite on vikaantunut vaan se MILLOIN laite on vaihdettu ja päästään matkaan. Muutenhan kaikki tekniset viat olisivat force majeuria. Vastaavanlaisena esimerkkinä voisin muutoin mainita esim. Suomen talvisten olosuhteiden ja jäänpoistonesteiden jatkuvan altistumisen seuraukset Boeing 757-200:n päätelinepyörien jarrupakoille ja nimenomaan hiilikuituisille. Suomen ankeat talvioperointilosuhteet haurastuttavat hiilikuitua, minkä seurauksena jarrupakan staattorin levyjen kiinnitykset saattavat hajota yksittäin ja jopa kaikki yhdessä! Tällöin jarru menettää jarrutustehoaan tai ei toimi ollenkaan kaikkien staattorilevyjen pyöriessä roottorilevyissä kiinni jarrutustilanteessa. Ohjaajatkin ovat autuaan tietämättömiä 1/8-osan jarrutehon hävikistä, sillä jarruista ei ole ohjaamossa lämpötilaindikaattoreita. Tämä on vain pohjoisen operaattorin sääolosuhteiden seurauksineen kohtaama ongelma, Entä ennakoimattomat polttoainevuodot siipitankeissa, mitkä myöskin ovat harvinaisia mutta sitäkin työläämpiä vikoja? Force majeurea? Ehei! Kaikki tämä on kuitenkin lentämiseen liittyviä "normaalisti hallittavissa olevaa liiketoimintaa" siihen kuuluvine teknisine myöhästymisineen ja niistä maksettavine korvauksineen, hotellimajoituksineen ja uudelleenreitityksineen, mikä kuuluu businekseen varjopuolineen ja jota muutkin operaattorit jo pelkästään kansainvälisten sopimustenkin velvoittamana noudattavat.
Finnairin tapaus on muihin lentoyhtiöihin verrattuna sikäli poikkeava, että he eivät halua näköjään selkeissäkään tapauksissa maksaa korvauksia matkustajille, kuten asianlaita oli tässä Nurmisen tapauksessa. Nurmisen lisäksi näitä korvausvaateita on vireillä muitakin finnairin todellisten palkanmaksajien eli matkustajien toimesta. Nurmisen tapauksen tekee esimerkillisen ansiokkaaksi sen, että huolimatta vastaajan systemaattisesta vääristelystä ja ajanpeluusta erittäin kalliiksikin käyvässä oikeustaistelussa, Nurminen ei antanut periksi tietäessään koko ajan olevansa oikeassa. Kaiken huipennukseksi mediakin kiinnostui tapauksesta, jossa 600:n €:n korvauksesta tapeltiin oikeudessa lähes 50 000 €n edestä Finnairin tappioksi! Hovioikeuden puheenjohtajakin hymähti sille seikalle, että lakimiehet hyväksyttävät toisillaan ristiin kymppitonnien laskutuksen muutamassa hetkessä itse kanteen aiheen ollessa vain 600 €. Riitautuksen julkisuuteen tulo on Finnairille valtava imagotappio, sillä se osoittaa millä tavalla he kohtelevat asiakkaitaan poikkeustilanteiden korvaamisessa. Kaiken kukkuraksi ollaan vain "pettyneitä" Oikeuden päätökseen eikä osata pyytää edes julkisuudessa anteeksi! Ikäänkuin johtajien mielipide olisi oikeuden päätöksen yläpuolella! Ei siis edelleenkään haluta tunnustaa, että on toimittu väärin! Kuinka kauan Finnairilla ja sen Tekniikalla on varaa pitää tällaisia johtajia, jotka vain tärväävät yhtiön mainetta ja haaskaavat sen rahoja turhiin oikeudenkäynteihin?!! Toisaalta olihan 50 000:n euron kulu pienempi menoerä kuin se seikka että Yhtiö olisi joutunut maksamaan kaikille DUB-HEL matkustajille suosiolla 600€. Boeing 757:aan mahtui Finnairin turistiversiossa lähes 200 matkustajaa, jos kone on ollut paluumatkalla täysi. Ketkä muut osaavat tämän perusteella hakea korvauksia vai onko kanneoikeus ehtinyt vastaajankin vitkuttelun takia vanhentua muiden osalta? Tämä on myös vastaajan taktiikka SLAM ry:nkin oikeudenhaussa...
Kuten mainitsin, tässä tapauksessa on paljon yhtäläisyyksiä SLAM ry.n riitauttaman "vakautussopimuksen" kanssa, mutta "V-sopimuksessa on kyse ylivoimaisesti räikeämmästä tapauksesta! Aluksi sen väitettiin kirjallisesti olevan osa ilmailualan yleissitovaa työehtosopimusta. Seuraavaksi väitettiin, että sitä noudatetaan normaalisitovana, koska se onkin vain Finnairia koskeva muiden palveluntarjoajien ollessa siitä täysin tietämättömiä. Viimeisin väitös oli, että kyse onkin vai paikallisesta sopimuksesta, eli TES:siä ei ole mentykään avaamaan! Sopimus ei muutenkaan voi olla TES, jos sitä edelleenkin työnantajan toimesta systemaattisesti salataan ja on jopa haettu oikeudelta 10 vuoden salausta "liikesalaisuuksiin" vedoten! Julkaisuprotokolla on laiminlyöty 20-kohtaisesti osoitettavalla todistelulla. Normaalista täysin poiketen tämä "tessi" keskittyy vain työntekijän riistämiseen työnantajan hyväksi. Finnairilla ei ole alunpitäenkään ollut aikomustakaan maksaa pimityksiä takaisin, minkä pystyy osoittamaan pelkästään sopimuksen näkymättömyydellä konsernin kirjanpidossa. Verottaja on kiinnostunut jo tavallistenkin ihmisten ristiintalkootöiden verottamisesta mutta ei ole vielä reagoinut Finnairin palkattoman lisätyön teettämisestä, mikä täyttää harmaan taloudenkin tunnusmerkistön. Ihmisoikeuksia on rikottu uhkaamalla työsuhteen välittömällä purkamisella, jos ei suostu palkattomaan pakkotyöhön. Kansainvälinenkin yritysten kilpailu on vääristynyt Finnairin hankkiman laittoman kilpailuedun turvin. Jos "vakautussopimus" olisi oikeasti laillinen sopimus, niin sitä soveltaisi muutkin toimialat surutta ja verottajakin joutuisi sallimaan tasapuolisuuden nimissä tämän aggressiivisen verosuunnittelun muillekin! Kuitenkaan tällaisesta toiminnasta ei olla toistaiseksi kuultukaan muualla sivistyneessä EU:ssa eikä sitä tiedetä noudatettavan Suomessakaan, ainakaan julkisuudessa.
SLAM ry:n oikeudenhaku jatkuu edelleen, seuraavaksi Hovioikeudessa. Vantaan KO:n oikeudenkäynti muuttui tuomarityöskentelyn ja oman silloisen "asianajajamme" tunaroinnin seurauksena lähinnä oikeudenkäynnin irvikuvaksi, minkä seurauksena juttukin hävittiin ko. oikeudenarvonnassa. Kantajasta riippumattomista seikoista johtuen kantaja siis EI ole saanut juttuaan vireille jo KO:een haluamallaan tavalla, mikä on vastoin muihin lakeihin nähden etusijaa nauttivaa Suomen Perustuslakia! Tarkoituksenamme oli viedä "vakautussopimuksen" status osana työehtosopimusta riitaisena seikkana itse pääkäsittelyn ratkaistavaksi, mutta Bützow:in Salla Pyymäki "ryssi" jutun todistajien ja sähköpostikirjelmöinnin osoittamalla tavalla riidattomaksi seikaksi eikä korjannut virheitään reklamoinnistamme huolimattakaan! Kuka tahansa, joka lukee 20-kohtaisen todistelun "v-sopimuksen" tes-statuksettomuudesta aikaisemmista artikkeleista, tajuaa, että olemme oikeassa. Tämä ei koske pelkästään SLAM ry:n jäseniä vaan myöskin IAU:laisia Finnairin osalta! IAU/ITA ovat vain täydellisesti laiminlyöneet jäsentensä edunvalvonnan "v-sopimuksen" suhteen, kun eivät vie juttua edes Työtuomioistuimeen, mikä on käräjiä paljon halvempi ja nopeampi ratkaisu! Tehdään kuitenkin omasta jutustamme Nurmisen tapauksen kannustamana yhtä julkinen riitautus. niin johtoportaisiin soluttautunut lestadiolaismafiakaan ei voi enää suojella omiaan Finnairilla. Laimentakoon kaljansa jossakin muualla!
Jari Tiainen, SLAM ry, Hallituksen varapj.
Viimeksi päivitetty 23.02.2015 17:22
 

Rikosilmoituspohja kaikille halukkaille

Sähköposti Tulosta PDF

Vuosien varrella on varmaankin kaikille 1600:lle "vakautussopimukseen" pakolla alistetulle Finnairin Tekniikan työntekijälle tullut selväksi, että se ei edelleenkään kestä päivänvaloa ja se on vahvasti rikolliseksi toiminnaksi epäiltävää. Syitähän on SLAM ry:n jo v. 2009 alkaneen selvitystyön perusteella kertynyt kasapäin ja uutta kertyy jatkuvasti lisää. Mainittakoon, että tällä pelkästään työnantajan hyväksi räätälöidyllä edelleen salassa pidettävällä alamme Yleissitovan Työehtosopimuksen "täydennyksellä" on pidetty pilkkanaan pakottavaa työlainsäädäntöä, Suomen Perustuslakia ja jopa YK:n ihmisoikeussopimuksia! Työsuhteen purkamisella uhkaamalla palkattoman pakkotyön teettäminen on antanut Tekniikalle ansaitsematonta kilpailuetua kansainvälisissä tarjouskilpailuissa EU:n sisällä. "Vakautussopimuksesta" ei solmimisensa jälkeen ole ollut jäljittämättömyytensä lisäksi minkäänlaista rasite- tai takaisinmaksuvarausmainintaa Tekniikan/Emoyhtiön kirjanpidossa, vuosikertomuksissa eikä tilinpäätöksissä v.2009-13 "laskelmia rumentamassa", vaikka sopimuksen noudattaminen sitä edellyttäisi. Ilmeisesti tästä syystä konserniverohallinnon tarkastusyksikkökään ei ole toistaiseksi vedätykseen puuttunut vaikka "vakautussopimus" täyttää palkattoman työn teettämisellä myöskin harmaan talouden tunnusmerkistön. Onhan verottaja osoittanut huomattavaa kiinnostusta pelkästään yksityissektorin erilaisten "palvelus palveluksesta-tilanteiden" verottamisesta, jossa ei liiku raha ollenkaan, mutta jossa kumminkin kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä! "Vakautussopimuksessa ei työntekijät todellakaan olleet tyytyväisiä, kun heiltä alunperinkin petoshakuisesti vietiin jo ennen "vakautussopimusta" ansaitut lomarahat, kannustinpalkkio pelkän "soveltamisohjeen" mandaatilla (itse "v-sopimuksessa" ei mainintaa kannustinpalkkion pimityksestä), sekä pakotettiin palkattomaan pakkotyöhön vedoten "v-sopimuksen" väitettyyn tes-statukseen. Petoshakuisuuden voi kiistatta osoittaa jo sillä, että heti alusta alkaen sopimuksen tuloutus FINNAIRIN tulokseen oikealla lähdenimikkeellä esim "vakautussopimuskertymä" on laiminlyöty samoinkuin tämän velvoittamana "bonusmallin" mukainen takaisinmaksuparametrien ja -varausten seuranta, laskenta ja tilitys! ELI: mitään aikomustakaan työntekijöiden "henkilökohtaisten säästösummien" takaisin maksamiselle ei koskaan ole ollutkaan, vaan kyseessä on törkeä petos!! Jos tämä ei täytä erinäisten rikosten tunnusmerkistöä, niin sitten Tässä sivistys- ja EU:n jäsenvaltiossa nimeltä Suomi on aivan mahdotonta tehdä rikosta -ainakin jos kyseessä on Valtion omistajaohjauksessa oleva pörssiyhtiö!

1600 Suomen kansalaista ei kuitenkaan voi olla väärässä tällaisen paikallisen ja työehtosopimuksen irvikuvaksi väitetyn salaisen "vakautussopimuksen" edessä, jolle on yritetty hakea jopa Vantaan Käräjäoikeudeltakin 10 VUODEN SALAUSTA vedoten liikesalaisuuksiin! TYÖEHTOSOPIMUKSESSA?!!! Vastaavanlaisia oikeudenkäyntejä Finnairin erilaisia sopimusrikkomuksia vastaan on eri oikeusasteissa useitakin ja jopa Finnairin omat ASIAKKAAT eli todelliset yhtiön PALKANMAKSAJAT ovat joutuneet nostamaan oikeusjuttuja -ja Yhtiö tappelee hampaat irvessä heitä vastaan!! Suomalaisilla ei muutenkaan ole tapana valittaa turhista -varsinkaan oikeuteen! Olin juuri itsekin kutsuttuna kuuntelemassa erään 7-tuntisen Hovioikeuskäsittelyn havainnoidakseni Yhtiön menettelytapoja. Strategiana yhtiöllä on oikeudessa aggressiivinen ja kallis asianajajapari, joka kaikin mahdollisin keinoin yrittää venkoilla vastaan ja pelata aikaa koettaen jo kustannuksillaankin pelottaa jutun Kantajaa väsymään oikeustoimiensa jatkamisesta. Finnair marssittaa oikeuteen "mielipiteenesittäjätodistajia", joilla ei itse jutun kanssa ole mitään tekemistä. Näin kävi myöskin SLAM:n käräjäoikeuskäsittelyssä, vaikka tuomarin kuuluisi raksia joutavanpäiväiset lässyttäjät pois istuntoa pitkittämästä! Todistajakaartinsa Finnair on laskenut sen varaan ettei kantaja tiedä mitään esim. koneen huoltotoiminnasta, mitä tämäkin juttu sivusi. Itse kuuntelin lähinnä huvittuneena sitä ylidramatisoivaa maalailua vastaajien todistajilta, joiden puhe pisti jo valaehtoisuudenkin koetukselle. Kantajalla sen sijaan oli vain yksi erittäin pätevä todistaja periaatteella "osui ja upposi"! Tämäkin juttu jatkuu vielä samoin kuinj SLAM:inkin oikeushaku Hovissa v.2015 alusssa.

Vaikka tässä tapauksessa oli kyse "vain" Boeing 757-lastillisesta matkustajia oman juttumme tosiasiassa 1600:n asianomistajaan verrattuna, on visusti muistettava se tosiasia, että korvauksia tulee saamaan vain, jos niitä osaa oikeudellisin perustein vaatia. Kuten mainitsinkin, niin nimenomaan ajanpeluu ja väsytystaktiikka kuuluvat oloennaisena osana vastuussa olevien strategiaan jo pelkästään asian juridisen vanhenemisen toivossakin. "Vakautussopimuksen" työntekijöiden saatavavaatimukset alkoivat passiivisten osalta vanheta viime elokuussa ja v.2015 vanhenee saatavien pääösakin, jos juttua tarkastellaan pelkästään työoikeudellisesti. Rikoslain perusteella vanhenemisaika on kuitenkin huomattavasti pitempi riippuen tapauksen törkeysasteesta. Tässä tapauksessa kyse on todella törkeästä jutusta, mikä ei liene kellekään epäselvää. Sen takia jokaisen vakautussopimukseen alistetun kannattaakin jättää oman paikkakuntansa poliisille rikosilmoitus aivan henkilökohtaisesti omissa nimissään. Rikosilmoituksen myötä syntyvät syytetoimet syyttäjän kautta on ylivoimaisesti halvempi vaihtoehto kuin suoraan oikeuteen haastaminen. Jos joku henkilö tai yhteisö haluaa nostaa oikeuskanteenkin ,niin olen henkilökohtaisesti materiaalieneni, todisteineni ja todistajieni kanssa täysin käytettävissä. 1600 Suomen kansalaista ei voi olla väärässä: tehdystä työstä kuuluu maksaa palkka!!

Liitän alle oheen rikosilmoituspohjan, joka on kenen tahansa asianomistajan tai valtuutetun käytettävissä ja vapaasti editoitavissa tarpeen vaatiessa, Kaikki tapauksethan ovat sinänsä hyvinkin samankaltaisia. Liitteeksi kannattaa myös laittaa "vakautussopimuksen soveltamisohjeet", "vakautusraportti", ansioerittelyt, joissa pimitykset näkyvät, jne.

Jari Tiainen, SLAM ry, Hallituksen varapj.

RIKOSILMOITUS

Taustaa:

Finnair Oyj:ssa (myöh. Finnair) solmittiin 26.8.2009 siitä 1.1.2010 tytäryhtiöitettyä Finnair Tekniikkaa (myöh. FTE) koskeva vakautussopimus, jonka ajanjaksollisesti päättyi Finnairin v. 2013 tilinpäätökseen eli vuoden 2014 keväällä. Sopimuksen allekirjoittajaosapuolina olivat työnantajapuolelta Finnairin edustajat ja työntekijäpuolelta kaikki FTE:n eri toimialojen ammattiyhdistykset kuten IlmailuAlan Unionin, IAU:n edustajat, poislukien Ammattiyhdistys Suomen LentokoneAsentajat ja -Mekaanikot, SLAM ry:n hallitus ja jäsenet.
Vakautussopimusta valmisteltiin hyvin salailevalla ja epämääräisellä tavalla. Sen sisältö vaikutusvelvoitteineen ovat olleet sopimuksen allekirjoittamisestakin lähtien aina nykypäivään asti nimenomaan Finnairin tarkoituksellisesta toiminnasta johtuen täysin julkisuudelta salattua toimintaa. Vakautussopimuksen ja varsinkin siihen oleellisena osana kuuluvan ns. bonusmallin vaikutuksien systemaattinen salaaminen on sikälikin outoa, koska heti alussa sopijaosapuolet ovat kirjallisestikin väittäneet sopimuksen olevan osa ilmailualan yleissitovaa työehtosopimusta, joka on Yleissitovuuslautakunnan hyväksymänä tallennettu Valtion Säädöstietopankkiin (finlex.fi). Yleissitovat, normaalisitovat ja paikallisetkin työehtosopimukset ovat kuitenkin täysin julkisia asiakirjoja niiden laadintaan ohjaavan pakottavan lainsäädännön ohella. Jos poliisiviranomainenkin haluaisi nyt alkaa etsiä tätä alamme yleissitovan työehtosopimuksen "täydennystä", niin joutuisi toteamaan, että sitä ei löydy mistään muualta kuin soijaosapuolien ja heidän lakimiestensä hallussa, edelleen tarkoituksenmukaisesti salattuna. Tämä on sikälikin erittäin arveluttavaa, koska vakautussopimukseen alistettuna oli n. 1600 FTE:n työntekijää -vailla oikeutta saada henkilökohtaisesti haltuunsa kopiota ("työehto")sopimuksesta, jota heihin pakolla sovellettiin.
Vakautussopimuksen sisältö oil tiivistettynä seuraavanlainen:
"Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta johtuen" Finnair halusi FTE:n rajulle säästökuurille. Halutut "säästöt" (todellisuudessa tulostavoite) haluttiin kuitenkin normaaleista pakkoloma- ja irtisanomismenettelystä täysin poikkeavalla tavalla pimittää työntekijöiden jo ennen sopimuksen syntyä ansaitsemistaan palkkasaatavista. Jokainen työntekijä menetti Finnairille ns. "henkilökohtaiseen säästösummaan" vuoden 2009 lomarahat 24:ltä päivältä sekä työntekijöiden kannustinpalkkion (=vaatimaton vastine johtajien bonusohjelmalle). Tosiasia on on siis, että työntekijät joutuivat konkreettisesti maksamaan suoraan jo ennakkoon ansaitsemistaan palkoistaan säästöohjelman Finnairin siitä millään tavalla työntekijän suostumusta kysymättä. Normaalisti yritykset nostavat vastaavassa tilanteessa palvelujensa hintoja eivätkä peri tavoitteitaan työntekijöiltään! Tätä vieläkin raskauttavampaa on, että jokainen joutui yleissitovan TES:sin määrittelemien työaikojensa LISÄKSI tekemään FTE:n sanelemana täysin palkatonta työtä 128(!!) tuntia  -vapaapäivinäänkin! Tämä vastasi noin yhden kuukauden ilmaista työsuoritetta ja se piti jokaisen suorittaa runsaan vuoden aikana. FTE oli hyvin epämääräisin perustein luvannut maksaa työntekijöiltään pimittämänsä takautuvat palkkasaatavat tulevina vuosina 2011-13 jopa 1,25-kertaisella "bonuksella" (=oikeammin korko pimitysten johdosta!) höystettynä, jos FTE/Finnairin tulos on riittävä kyseisten vuosien tilinpäätösten yhteiskertymien jälkeen. Tämä FTE/Finnairia velvoittava ns. "bonusmalli" on kuvattu vakautussopimukseen oleellisena osana kuuluvana liitteenä, mutta se on on Finnairin toimesta itse vakautussopimustakin tarkemmin varjeltu salaisuus. Bonusmallin mukaisista takaisinmaksuperusteista on kerrottu myös vakautussopimuksen kahdessakin erilaisessa mutta kuitenkin samalla päivämäärällä julkaistussa(??) virallisessa, kirjallisessa soveltamisohjeessa. Vakautussopimus oli voimassa "ylimääräisen" vuoden 2013, koska FTE:n väittämän (mm. Vice President Jaakko Schildt) mukaan aikaisemmilta vuosilta ei ole tullut yhtään takaisinmaksukertymää. Itse Finnairin taholta tytäryhtiön vakautussopimusta tai sen vaikutuksia/velvoitteita ei ole virallisesti kommentoitu millään tavoin. Kyseessähän on Valtion omistajaohjauksessa oleva "hyvämaineinen" pörssiyhtiö!
Juuri kirjanpidollisesta salaamisestakin johtuen sekä harmaan taloudenkin tunnusmerkistön kiistattomasti täyttävä salainen "vakautustyöehtosopimus" ei toistaiseksi ole herättänyt konserniverohallinnonkaan huomiota, ilmeisesti juuri salaamisesta johtuen, vaikka työntekijöiltä on pimitetty heidän konkreettisia palkkasaatavia ja tällä "tessillä" on teetetty mm. pakolla palkatonta työtä AINOASTAAN työnantajan hyväksi! Koko sopimuksen sisältö ja sen toteutus kuitenkin ymmärrettävästi herätti valtaosalle työntekijöden oikeudentajulle, lainmukaisuusajattelulle ja moraalikäsityksille valtavaa ristiriitaa. Jos kuitenkin esimerkiksi rohkaistui palkattoman työn pakkotyönkin tunnusmerkistön omaavasta työnteosta, niin FTE uhkasi kirjallisesti työsuhteen purkamisella vedoten vakautussopimuksen "työehtosopimustäydennyksen" suomaan valtuuteen toteuttaa sitä Yleissitovan työehtosopimuksemme arvovaltaan verhottuna. Tämän seikan protokollanmukainen toteennäyttäminen on kuitenkin siis edelleenkin laiminlyöty vakautussopimuksen edelleenkin jatkuneesta salaamisesta johtuen. Vakautussopimuksen työehtosopimusstatus voidaan tarvittaessa osoittaa perättömäksi yli 20-kohtaisen kirjallisen aineiston turvin samoin kuin muutkin tässä kanteessa esitetyt seikat. FTE/Finnair kuitenkin kuvitteli selustansa olevan turvattu kun oli saanut painostettua  kaikki työntekijäpuolen ammattiyhdistykset vastikään rekisteröityä SLAM ry:ä lukuunottamatta vakautussopimukseen mukaan. Myöskin verosuunnittelulla pystyttiin muokkaamaan tytäryhtiöitetyn FTE:n tulosta työnantajalle edulliseen suuntaan takaisinmaksuvelvoitteiden mitätöimiseksi. Täydellisen kirjanpitosalaamisten ohella FTE/Finnairin vuosikertomuksissa, tilinpäätöksissä, yhtiökokouksissa osakkeenomistajilta jälkeen alkoi FTE:n systemaattinen alasajo sen toimintojen myymisineen ulkomaille sekä muine ulkoistamisineen. Tämän ohella myöskin vakautussopimuksen oli tarkoitus ajautua hiljaisesti historian hämäriin vaikka kyseessä on vähintään FTE:n sisäisesti epäiltävä petos.
Rikosilmoituksen perusteena on laittomien palkanpimitysten ohella harmaan talouden ja pakkotyön tunnusmerkistön täyttävän palkattoman työn teettäminen kirjallisesti irtisanomisella uhkaamalla sekä kirjanpidolliset väärennösepäilyt, joiden turvin on haettu erittäin huomattavaa taloudellista hyötyä -nämä kaikki FTE/Finnairin omien työntekijöiden kustannuksella. Vakautussopimuksen sisällön muutenkin eläessä FTE on väittänyt vakautustyön olevan mm. lisätyötä, jota voidaan teettää, jos yleissitovan viite-TES:sin määrittelemät minimitunnit eivät esim. työaikamuodosta johtuen muutoin toteudu. FTE:ssä on kuitenkin osastoja, joissa minimituntimäärät kuitenkin toteutuvat täysimääräisenä ja siitä huolimatta on teetetty  vakautustyötä! Joka tapauksessa pakottavan työlainsäädännön lisäksi minimit määrittelevä yleissitova TES  velvoittaa maksamaan palkan myös lisätyöltä eikä näin ole tapahtunut! Rikosnimikkeenä näiden seikkojen osalta voisi käyttää mm. kiskonnantapaista työsyrjintää. Petoksen tunnusmerkistöt täyttyvät siinä, kun FTE:n ulkoistuksesta saadut myyntivoitot on kuitenkin kirjattu ainoastaan Finnairin tulokseen. Näin esimerkiksi Finnairin vuoden 2012 tilinpäätös oli reilusti positiivinen, ei tosin ydinliiketoiminnalla vaan siis FTE:n toimintoja myymällä ja alasajamalla. Näin ollen vakautussopimuksen edelleenkin salatun bonusmallin mukaan vähintään tästä vuodesta olisi pitänyt tulla takaisinmaksukertymää työntekijöille, vaikka heistä oli jo suuri osa irtisanottukin. Kuitenkin FTE/Finnairin takaisinmaksuvelvoitetta on yritetty jälkikäteen siirtää pelkästään FTE:n kontolle, vaikka salatussa bonusmallissa puhutaan SEKÄ FTE:n ETTÄ Finnairin tuloksista eri painotusarvoilla ja takaisinmaksu perustuu parhaimman tuloksen antavaan vaihtoehtoon. Tytäryhtiöittämisen jälkeen FTE:n tulos on saatu pidettyä verosuunnittelulla sekä Finnairin sanelemilla huoltohinnoilla heikkona, minkä ollessa ainoana perusteena takaisinmaksu ei olisi reaalisoitunut minään vuosista 2011-13. Työntekijät ammattiyhdistyksineen on siis petoksenomaisesti saatu pimitettävien säästösummien takaisinmaksun luulossa pakotettua vakautussopimukseen, jonka takaisinmaksuperuste on jälkikäteenkin käsitelty lähinnä kosmeettiseksi. Lopuksi vakautussopimusta on alettu salaamaan kokonaan ja sen koko olemassaolo yritetään häivyttää kokonaan pitämällä sopimusta bonusmalleineen salassa ja pelaamalla systemaattisesti aikaa vuosissa. Palkkasaatavathan vanhenevat työoikeudellisesti 5:ssä vuodessa eli tässä tapauksessa vuoden 2015 loppuun mennessä eli FTE/Finnairin motiivi tässäkin valossa on täysin selvä!
Rikosoikeudellisesti vanhnemisaika on luonnollisesti pitempi varsinkin jos epäilyyn tulee käyttöön törkeä-etuliite. FTE/Finnair nimittäin haki petoksenomaisesti yksipuolisesti itselleen 13,9 miljoonan €uron (M€) taloudellista hyötyä n. 1600:n työntekijänsä kustannuksella salaisella, nyt paikalliseksi kutistuneella "työehtosopimuksella". Tästä vakautussopimuksesta ei kuitenkaan ole sen voimassa ollessan vuosien aikana tehty minkäänlaista merkintää tai takaisinmaksuvarausta FTE/Finnairin vuosikertomuksiin, taseisiin tai tilinpäätöksiin. Tällainen täysin puun takaa tuleva takautuva palkkasaatavasumma herättäisi mitä luultavimmin suuttumusta myöskin osakkeenomistajissakin, jos salattu vakautussopimus sisältönsä mukaisesti "karkaisi" FTE:ltä Finnairinkin viralliseksi "rasitteeksi". Sopimuksen huolellisesti salattu bonusmalli kuitenkin olisi toiminnallisten tulosten perusteella velvoittanut tekemään niin esim. v. 2012 tilinpäätöksen osalta. Sopimus, josta ei näy mitään jälkiä on ehkä helppo yrittää salatakin mutta se ei kuitenkaan tee sitä tekemättömäksi. Allekirjoittanut ja 1600 muuta jo pääosin irtisanottua tekniikkalaista odottaa edelleen ansaitsemiaan, takautuvia palkkasaataviaan sekä syyllisiä rikosoikeudelliseen edesvastuuseen teoistaan! Sopimusta sovellettiin pakolla myös SLAM ry:n kaikkiin jäseniin, vaikka alan viitetyöehtosopimuskin sisältää ns. järjestöehdon (velvoittavuuden) vain sen allekirjoittajayhdistysten osalta, eikä SLAM ry. allekirjoittanut vakautussopimusta. Pakonomaisesta soveltamisesta huolimatta valitusoikeus esimerkiksi työtuomioistuimeen, TT, puuttui SLAM:in jäseniltä kokonaan, vaikka sopimusta sovellettiin täysimääräisesti myöskin SLAM ry:n jäseniin. Tasa-arvoa?
Salattu vakautussopimus soveltamisineen, sisältöineen ja erityisesti siihen kuuluva bonusmalli osoittavat kanteen olevan täysin aiheellinen, jos viranomaiset vain ensin saavat sen pakotettua sopimuksesta vastuussa olevilta käyttöönsä. Tehtävän pitäisi sinänsä olla helppo, sillä kyseessä on vastaajankin jatkuvasti väittämä työehtosopimus, joka on täysin julkinen asiakirja! Vastaajana toimivat mm.FTE/Finnair Oyj: Ville Iho, sekä heidän lakimiehenään (bonusmallin systemaattinen salaus!) Seppo Havia asianajotsto Dittmar & Indreniukselta. Liiteaineito tämän kanteen kaikkiin kohtiin liittyen on täysin kattava, mutta se on jätetty vielä tässä rikosilmoitusvaiheessa liittämättä. Pyydettäessä toimitan kaiken tarvittavan kirjallisen ja suullisenkin todistelun/todistajat jatkokäsittelyä varten.
Viimeksi päivitetty 29.12.2014 16:37
 

Kysely Butzow:in epäillystä jääviydestä SLAM ry:n oikeuskanteessa (edit.)

Sähköposti Tulosta PDF

Ennen nykyistä asianajajaamme SLAM ry:n käräjäoikeuskannetta hoiti asianajajatoimisto Butzow:in Timo Jarmas ja Salla Pyymäki. Heidän toimensa ja lähinnä toimimattomuutensa osoittautui hyvin ristiriitaiseksi heidän 38:n päämiehensä intresseihin verrattuna, minkä seurauksena oikeuskannetta ei edes saatu Vantaan käräjäoikeuden pääkäsittelyyn siinä 3-kohtaisessa laajuudessa, kuin oli alunperin tarkoitus ja pitkälti sen seurauksena KO-vaihe hävittiin! Butzow:in toimien seurauksena nimittäin riitautuksen pääaihe eli itse "vakautussopimus" ja sen väitetty status työehtosopimuksen osana päätyi riidattomaksi jo valmisteluistunnossa! Kantajien 20-kohtainen mittava pohjatyö tes-statuksettomuuden osoittamiseksi päätyi siten toistaiseksi virattomaksi oikeudenkäyntiä ajatellen! Käräjätuomari Tikkakin tämän seurauksena lähetti Työtuomioistuimelle lausuntopyynnön sillä perusteella, että "vakautussopimus" on "oikeasti" osa työehtosopimusta eikä siis riitaisena seikkana. Näin ollen TT:n vastauskin oli kysytyn mukainen eikä siis kantajalle edullinen, koska vastaus ei siis edes käsitellyt kantajan esillenostamia riitautuksia! KO:n tuomio perustui täysin TT:n lausuntoon, vaikka se ei edes ole KO:a sitova! Kun Pyymäkikin oli jo valmisteluistunnossa luopunut vastapuolen lakimiehen alullepaneman raivokkaan vastakampanjoinnin seurauksena käyttämästä tähtitodistajaamme,asioihimme perehtynyttä työoikeuden professori Seppo Koskista, niin lähes varma voittoasetelmamme kääntyi päälaelleen vastapuolen hyväksi! Vastapuolihan sai kuitenkin käyttää oikeudessa neljääkin todistajaa, joista yksi oli vain jaarittelija ja toinen ei edes noudattanut valaansa! Butzow ei ollut missään vaiheessa halukas myöntämään tekemiään virheitä puhumattakaan niiden korvauksista! SLAM menetti tämän "asianajon" seurauksena aikaa vuositasolla sekä huomattavia summia rahaa, kun Butzow lopulta (itse aiheuttamaansa!) luottamuspulaan vedoten yksipuolisesti luopui toimeksiannosta -mikä ei myöskään tapahtunut kaikkien sääntöjen mukaisesti.

Tämän seurauksena herää väistämättä kysymys, onko Finnairin lisäksi ollut Butzow:inkin intressien mukaista se, että SLAM ry. häviää juttunsa? Asianajajathan valitettavasti saavat palkkionsa yhtälailla siitä huolimatta, vaikka heidän päämiehensä häviäisikin oikeudenkäynnin. Totaalinen jatkuva tunarointi hävittää tosin asiakkaatkin pitempään jatkuessaan. Yksittäisissä tapauksissa tällaisella seikalla ei kuitenkaan ole merkitystä, jos "asianajaja" jonkin tietyn syyn motivoimana haluaakin lakia osaamattoman päämiehensä häviävän juttunsa. Lakia ammatikseen opiskelleilla sopiva häviämismekanismi on vieläpä varsin helppo ujuttaa monimutkaiseenkin oikeusbyrokratiaan kapulakielineen ja pistää jopa kokonaan oikeusprosessin ja sen "käytäntöjen" piikkiin! Samankaltainen lopputulos syntyy myöskin yksinkertaisesti tunaroimallakin, sillä oikeuslaitos "käytäntöineen" sekä vastapuolen lakimiehet eivät tunne armoa sen suhteen.
Tarkoituksenamme on siis ottaa julkisesti kysellen selville onko asianajotoimisto Butzow OY ollutkin todellisuudessa jäävi eli esteellinen ottaessaan SLAM ry:n toimeksiannon vastaan? Jääviys toteutuu mm. siinä tapauksessa, jos Butzow on missään aikaisemmassa vaiheessa toiminut Finnairin tai esimerkiksi sen tytäryhtiöitetyn Tekniikan (=konsernitasolla) asianajajina näiden oikeustoimissa asiakkaitaan, työntekijöitään tai työntekijöiden ammattiyhdistyksiä vastaan. Kyseessä ei siis tarvitse olla vain IAU tai ITA, vaan jääviysepäily SLAM ry:n suhteen toteutuu myös muitakin työntekijöitä tai ammattiyhdistyksiä, esim. PRO, FYT, FIRY... vastaan tehtyjen toimien kautta, jos avustavina asiamiehinä on vain toiminut Butzow:in asianajajat.
Finnairhan käyttää useita eri asianajotoimistoja riippuen riidan luonteesta ja onko kyseessä esim, asiakas, työntekijä vai ammattiyhdistys ja koskeeko riitautus korvauksia esim. lennon myöhästymisestä vai onko kyseessä työehtosopimuskiista. Butzow on Suomalaisittain suuri asianajotoimisto, joten konsernin aikaisempien toimeksiantojen hoitaminen työntekijöitä tai ammattiyhdistyksiä vastaan heidän toimestaan saattaa hyvinkin olla mahdollista menneinä vuosina.
Jääviysvihjeitä voi kuka tahansa antaa tiedoksemme, jotta voimme käynnistää uuden ja tällä kertaa voitokkaan oikeushaun heidän toimiensa oikaisemiseksi. Vihjeet käsittelemme halutessa täysin luottamuksellisesti ja JOKAINEN vihje on tärkeä. Ei siis tarvitse olla toimeksiantopapereiden allekirjoittaja ollakseen kelpuutettu antamaan vihjeen vaan kaikki muukin informaatio on tervetullutta Finnairilta jo irtisanotuiltakin. Sadoilla lienee kana kynimättä esim. Tekniikan kanssa sen luokattoman henkilöstöpolitiikan takia, joka yhä vain jatkuu! Otamme sitten tarkasteltavaksi eri vihjeiden kytkökset sekä niiden oikeaksi todentamisen asiaan kuuluvilla tahoilla. Jos Butzow nimittäin osoittautuu jääviksi hoidettuaan SLAM ry:n oikeuskannetta, he ovat silloin pahemmassa kuin liemessä! Koko SLAM ry:n oikeudenhaku saa silloin aivan uuden käänteen -pelkästään tämän tutkintahaaran seurauksena. Käräjäoikeuden tuomiokin joutuu silloin aivan uuteen valoon. Muitakin työn alla olevia "vakautussopimuksen" tutkintalinjoja on, mutta niiden tuloksista myöhemmin... Vastapuolihan lukee näitä sivujamme edelleen erittäin huolellisesti ja koittaa jo ennakkoon keksiä esteitä oikeudenhaullemme pelaten aikaakin riitautuksen juridisen vanhenemisen motivoimana. Mistä tutkintahaarasta läpimurto yleensä tuleekin ,niin se käynnistää joka tapauksessa ketjureaktion, mikä avaa vastapuolen salailut julkisuuteen! Palkatonta pakkotyötä ei voi sivistysvaltiossa teettää! Muussa tapauksessa se olisi jo keksitty muuallakin Euroopan Unionissa, jonka takapajulaa Suomi rakenteellisella korruptiolla edustaa. Oikeutta on sitä vaikeampaa saada, mitä vaikutusvaltaisempi vastaaja on kyseessä. Onneksi on kuitenkin EU, jolta Suomi on saanut aikaisemminkin sapiskaa.
Vihjeitä voi lähettää sähköpostiin: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai numeroon 044 5668619, joissa ne käsitellään luottamuksellisesti
Jari Tiainen, SLAM ry. Hallituksen varapuheenjohtaja
J:K: SLAM ry. pitää edelleen Butzow:in toimimattomuutta riitaisena seikkana. Päätettyään yksipuolisesti toimeksiannon asianajotoimisto Butzow:in nimi on ehtinyt muuttua jo pariinkin otteeseen. Seuraavaksi nimi oli JuridiaButzow ja nykyisessä versiossa tästä nimestä on jäljellä vain alkukirjaimet nimen olessa JB Eversheds. Sinänsä mielenkiintoista "faceliftingiä". Jos asianajajatoimiston nimi on kerran hyvämaineinen(?) "brändi" ja tunnettu asiakaskunnan keskuudessa, niin miksi sitä kannattaa muuttaa? Jarmas ja Pyymäki ovat kuitenkin edelleen töissä Juridia/Butzow/Evershed:in henkilöstössä. Joka tapauksessa SLAM ry:n toimeksiannon aikana oli kyseessä "pelkkä" Butzow.
Viimeksi päivitetty 27.01.2015 12:25
 

Vuoden 2014 tilannekatsaus (edit.)

Sähköposti Tulosta PDF

SLAM ry:n sääntömääräinen jäsenkokous pidetään perjantaina 5.12.2014. Kutsut on jo aiemmin lähetetty sähköpostitse kaikille jäsenille, mutta halukkaat ehtivät vielä ilmoittautua meiliini tai puhelimitse vielä torstaihin asti. Tarjolla on siis normaalikuvioiden lisäksi jäsenille yksityiskohtaisempi tilannekatsaus perinteisen illallismenun ja juomien lomassa. Käsittelen pääpiirteitä myöskin tässä artikkelissa, mutta kaikkein tärkeimmät valttikorttimme (niitä on siis useita) paljastamme aiemmasta toimimintatavoistamme poiketen vasta sitä mukaa kun niitä on käytetty. Syynä tähän on se seikka, että oikeudenhakumme kannattajien lisäksi näitä kaikille avoimia sivuja lukevat huolellisesti myöskin vakautussopimuksesta ja sen seurauksista vastuussa olevat tahot. Jo käräjäoikeusistunnossa ilmeni, että Finnair oli ennakkoon valmistanut puolustustansa hyödyntäen nimenomaan avointa ja läpinäkyvää tiedotuspolitiikkaamme. Finnairin Tekniikkahan on toiminut aina täysin päivastaisella tavalla hyvänä esimerkkinä edelleen salattu "vakautussopimus", jonka salakähmäisen laadinnankin aikana julkaistiin tiedonnälkäisille jäsenille vain meilitse tiedote, jossa sanottiin, että "keskeneräisistä asioista ei tiedoteta"!! Kun miettii rainan sisältöä laittomuusepäilyineen, niin ei ole mikään ihme että sitä salattiin jo silloin ja salataan visusti edelleenkin! Aiottu jäsenäänestyskin "v-sopimuksen" hyväksymisestä peruttiin, koska IAU:n Tekniikkalaiset/ITA:n jäsenet olisivat ampuneet sen seulaksi. Tekniikan sisäiseksi kupruksi aiottu megapetos karkasi kuitenkin SLAM ry:n ponnekkaan toiminnan ansiosta sopimuksesta vastuussa olevien käsistä lopulta median ja suuren yleisönkin tietoisuuteen. Edelleenkään yleinen julkisuus EI KUITENKAAN TIEDÄ koko "vakautussopimuksen" vahvasta laittomuusepäilystä, joka vasta räjäyttää koko julkisuuspankin oikein toden teolla "v-sopimuksen" aiheuttaman pakkotyön, ihmisoikeusrikkomusten ja harmaan talouden tunnusmerkistöjen täyttyessä täysin todistettavasti! Onhan kyseessä kuitenkin "hyvämaineinen" ja vaikutusvaltainen Valtion omistajaohjauksessa(???) oleva pörssiyhtiö, jonka laittomuusepäilyihin on pelkästään työntekijöiden toimesta vaikeaa päästä käsiksi, kun vastassa on rakenteellinen korruptio hyvä-veli-rinkeineen, jossa tietyn uskonlahkonkin jäsenyydellä saa vahvan selustaturvan. Yleisen valehtelun seurauksena lapasesta lähteneen "vakautussopimuksen" takia emoyhtiö Finnairkin tuli vedettyä siihen ainakin virallisesti mukaan, kun "v-sopimuksen bonusmallissa" ja kahdessa erilaisessa soveltamisohjeessakin on erehdytty lupaamaan takaisinmaksua Emoyhtiönkin tuloksen mukaan! Konsernissa alkoi tämän jälkeen välittömästi "vakautussopimuksesta" vastuussa olevien johtajien tukkapölly ja heidän tuolejaan alkoi lämmittää aivan uudet ahterit kun vanhat oli "uudelleensijoitettu" VR:lle, Cargotec:iin, jne. Näin on myös saatu varmistettua, että entiset johtajat vielä nykyäänkin(? kts. verotiedot!) maksettavilla kipukorvauksilla pitävät tulevaisuudessakin suunsa kiinni "vakautussopimuksesta".

Edellisestä hyvänä esimerkkinä on Tekniikan Linjahuollon silloisen johtajan, Janne Tarvaisen valallinen todistajalausunto Vantaan Käräjäoikeudessa, jossa oikeudenhakuamme puitiin sen jälkeen kun tuomari ja jopa oma silloinen lakimiehemmekin oli toiminut etujemme ja oikeuksiemme vastaisesti. Tarvainen nimittäin väitti oikeuden äänitallenteelle, että "vakautussopimuksen" Yhtiötä koskevat takaisinmaksuvelvoitteet työntekijöilleen perustuu PELKÄSTÄÄN sen Tekniikan riittävän positiivisiin vuosituloksiin. Valakaavassa vannotaan: "...mitään siitä pois jättämättä...", eli Tarvainen tyystin sivuutti Emoyhtiön maksuvelvollisuuden. Tarvainen kuvitteli varmaankin selustansa olevan turvattu, sillä vehkeilyjen takia itse "vakautussopimus" (=riidan aihe!!) oli päätynyt riidattomaksi seikaksi ja riitaisena oli enää vain sen soveltaminen SLAM:iläisiin, joita edustan oikeudessa. Vastaajan maksuvelvollisuus on kuitenkin kiistattomasti osoitettavissa esim. emoyhtiön v.2012 tilinpäätöksen perusteella sekä lukemalla kaikkien sopijaosapuolien hallussa olevien "vakautussopimuskappaleiden" ns. "bonusmallit". Selvää kuitenkin on, että juuri sisällöstä johtuen sopijaosapuolet edelleenkin panttaavat "v-sopimusta" julkisuudelta jopa siten, että Finnairin lakimieskin, Seppo Havia antoi Käräjäoikeudellekin sopimuksen ilman "bonusmallia" hyvän asianajotavan etiikan vastaisesti. Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen kantajien näkökulmasta: "vakautussopimuksesta" julkaistiin aikanaan JOKAISELLE työntekijälle henkilökohtaiset "soveltamisohjeet". Niitä on julkaistu jopa kahdetkin hieman erilaiset, 8- ja 16-sivuiset, jotka oli höystetty lähinnä naurettavilla luottamuksellisuus(CONFIDENTAL)ukaasein, molemmat kuitenkin samalla revisionumerolla 1(???). "Vakautussopimuksenhan" väitettiin olevan yleissitovan työehtosopimuksemme "täydennys" ja työehtosopimukset ovat JULKISIA ASIAKIRJOJA!! Kummastakin soveltamisohjeversiosta löytyy kuitenkin samainen "bonusmalli" (takaisinmaksuperusteiden kuvaus) kuin itse "vakautussopimuksestakin" eli sen yhä jatkuvat salaamisyritykset ovat lähinnä epätoivoista näpertelyä väistämätöntä odotellesssa. "Vakautussopimuksen" 2-versiossa väitettiin työntekijöiden jopa vapaaehtoisesti luopuvan säästösummistaan, jollei sopimuksesta muuta johdu! Jos bonusmallia (soveltamisohjeita) ei olisi niinkuin sitä pimittämällä annetaan ymmärtää, niin työntekijät jäisivät todellakin nuolemaan näppejään petoksen jälkeen!

Mitä voimme päätellä ja pelkästään jo tällä näytöllä todistaa? Nyt VIIMEISTÄÄN voidaan kiistattomasti osoittaa, että törkeä rikos jo pelkästään törkeän petosepäilyn perusteella on tapahtunut! Kun Finnairin vuoden 2013:kin tilinpäätös julkaistiin keväällä, niin siitä kiistattomasti ilmenee, ettei vastaajalla ollut tämän viimeisenkään takaisinmaksuvuoden osalta pienintäkään aikomusta maksaa takaisin jokaiselle Tekniikkalaiselle kuuluvaa "henkilökohtaista säästösummaa", joka koostuu luvatta pimitetyistä ja jo ennen "vakautussopimusta" ansaituista lomarahoista, palkattomasta pakkotyöstä ja kannustinpalkkiosta (vrt. johtajien bonukset)!! Finnair ampuu itseään polveen nimenomaan sillä, ettei koko sopimuksesta ole minkäänlaista takaisinmaksuvaraus- tai rasitemerkintää Emoyhtiön/Tekniikan tuloslaskelmissa, kirjanpidossa, tilinpäätöksissä eikä vuosikertomuksissa v. 2010-2013 vaikka sopimus velvoittaa sen! Eihän "vakautusrahoja" voida jälkikäteenkään repäistä mistään myöhemmistäkään tuloksista koko vedätyksestä tietämättömien osakkeenomistajienkaan ällistykseksi! Finnairhan yrittää pelata vuosia jatkuneella väsytys- ja juridisella vanhenemistaktiikalla sitä, ettei koko "v-sopimusta" olisi koskaan ollut olemassakaan ja olematon kirjanpito nimenomaan tukee tätä väitettä. Kuitenkin todistajia -vakautussopimushan koski n. 1600:aa Tekniikkalaista, ja todistusaineistoa on enemmän kuin riittävästi todistamaan vahvasti laittomaksi epäiltävän"vakautussopimuksen" olemassaolon.

Edelliseen viitaten tarvitaan siis vain riittävä määrä tarmokkaita henkilöitä viemään koko "vakautussopimus" ja siihen sekaantuneet edesvastuuseen teoistaan. Kuluneet vuodet ovat vastaajan väsytystaktiikan aiheuttamana uuvuttaneet jo monet luopumaan täysin oikeutettujen palkkasaataviensa perinnästä "jo menetettyinä rahoina". Jopa ITA:n puheenjohtaja, Jukka korhonen on osoittanut täysin luokatonta toimimattomuutta kalliita jäsenmaksuja maksavien jäseniään vastaan. Visusti on kuitenkin muistettava, että "vakautussopimuksen" allekirjoittivat IAU:n Reijo Hautamäki ja Juhani Haapasaari. Mitä he ovat tehneet? EIVÄT MITÄÄN!! Ainoa mitä he ovat saaneet aikaiseksi on Hautamäen yritys lakaista koko sopimuksen maton alle sysäämällä sen hoitovastuun ITA:lle ja kirjoittamaan Unioni-jäsenlehteen 1/2013 artikkelin: "Viimeisen kerran vakautussopimuksesta". synninpäästöyritys? Turha toivo! Emme kuitenkaan ole vaatimassa IAU/ITA:n silloista johtoa tillille siitä saastasta, jonka he ovat allekirjoittaneet jäsentensä ja jopa SLAM:ilaistenkin pään menoksi vaan nimenomaan Finnairia ja sen Tekniikkaa!! He ovat irtisanomisilla uhkaamalla teettänreet palkatonta pakkotyötä ja luvatta vieneet jo ansaittuja muitakin palkkatuloja ilman pienintäkään aikomusta maksaa takaisin. Tässä tapauksessa "vakautussopimuksen" näkymättömyys missään kirjanpidossa on myöskin käänteisesti todiste kantajien, asianomistajien=työntekijöiden hyväksi. Onhan täysin ymmärrettävää tässä tilanteessa, että aivan KAIKKI sopijaosapuolet haluaisivat "vakautussopimuksen" vain hiljaisesti hukkuvan historian hämäriin sen karmean sisällön ja seurausten takia! Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi ja Finnair on saatava vastuuseen sen noudattamattomuudesta!! Tätä ei mitkään jaakkoschildtien pöytälaatikkojulkaisutkaan kumoa (kts. 2. aiempi artikkeli)! Ressukka ei edes uskaltanut julkaista sitä Tekniikan osastoille yleiseen jakeluun, vaan ko. "shittiä" on tarkoitus antaa vain satunnaisten saataviensa perään kyselijöiden harhauttamiseksi! Jukka Korhonenkin on erehtynyt meilaamaan sitä tuntemalleni talosta "ulkoistuneelle" vakautussaataviensa kyselijälle! Sen takia ko. "julkaisu" päätyikin haltuuni yhdeksi petostodisteeksi!!

Kanteita siis kannattaa kenen hyvänsä nostaa vielä SLAM:in kanteenkin lisäksi, sillä "oikeudessa" siitä vehkeiltiin paras terä pois vaikka nykyisellä lakimiehelläni ei olisi ollut mitään ongelmia jutun viemiseksi eteenpäin TÄSMÄLLEEN HALUAMALLAMME TAVALLA JO kÄRÄJÄOIKEUDESSA! Juttumme odottaa nyt Hovioikeuden käsittelyä näillä näkymin v.2015 alussa. Nykyinen lakimiehemme löysi "v-sopimuksen" aikaan voimassa olevasta yleissitovasta työehtosopimuksestamme meidän hyväksemme erittäin mielenkiintoisen pykälän , jonka käyttöä vastapuolemme lakimies Havia yrittää raivokkaasti estää Hovioikeudessa, koska häviäisivät siinä tapauksessa juttunsa samantien! Näin on epäsuorasti esitetty jopa kirjallisestikin! On se vain outoa, että laadinnassaan lakipykälin säännellyn työehtosopimuksen tiettyjen pykälien käyttöä yritetään säännellä oikeudenkäynnissä. Aivan sama kuin lakikirjojen pykälät olisivat yht'äkkiä säänneltyjä käytettävyyden suhteen ja nimenomaan vastaajan hyväksi!! Joka tapauksessa olen jo varhaisessa KO:n kannemateriaalissa tehnyt selväksi, ettei "vakautussopimus" sido allekirjoittanutta, koska EN ole ollut ko. pelkästään työnantajan hyväksi räätälöidyssä "työehtosopimuksessa" sopijaosapuolena edustamani ammattiyhdistyksen SLAM ry:n ominaisuudessa. SLAM ry jätettiin "vakautussopimusta" salamähkäisesti kyhättäessä neuvottelujen ulkopuolelle, vaikka se on Suomen Perustuslain turvaama ammattiyhdistys, jolla on neuvotteluoikeus jäsenistönsä edunvalvonnan nimissä!

Olen todistemateriaaleineni kenen tahansa muunkin (yhteis)kanteen  nostajan käytettävissä oikeudenkäynnissä olevien ansakuoppien ja vastapuolen vehkeilyn eliminoimiseksi. Lisäksi pystyn antamaan todistaja-apua myöskin kanteissa, joissa tarvitaan teknistä asiantuntemusta lentokoneisiin liittyen 27:n vuoden työkokemuksellani kaupalliseen liikenteeseen tarkoitettujen ilma alusten linjahuoltotasoisissa huoltotehtävissä. Tyyppikelpuutukseni koskivat Boeing(MD)11-koneita, Boeing 757-200:aa sekä Airbus 319-321-koneita.

Jari Tiainen

SLAM ry, Hallituksen varapj.

 

Viimeksi päivitetty 04.12.2014 16:05
 


Sivu 10 / 25

Liittyneet

38 Yhteensä
Sivustolla on 23 vierasta 
Kävijälaskuri [+/-]
Tänään:
Eilen:
Toissapäivänä:
42
49
47

+2

Yhteensä
Alkaen... 17.12.2008 214 642